Vältä ikävä hajuhaitta

Muistathan pitkälle kesälomalle lähtiessäsi sopia viemärien vesilukkojen kastelusta. Näin voit välttää ikävän viemärihajun lomalta palatessa.

Viemäröintipisteiden hajulukon toiminta perustuu pieneen vesimäärään, joka estää viemärikaasujen pääsyn huonetilaan. Tässä ns. vesilukossa oleva vesi pääsee aikaa myöten haihtumaan. Normaalisti tästä ei aiheudu haittaa, koska käytön yhteydessä vesilukko täyttyy ja vesimäärä pysyy riittävänä. Sen sijaan käyttämättömän viemäripisteen vesilukosta, erityisesti lämpimillä ilmoilla, vesi kuitenkin haihtuu. Kun vesi on haihtunut, viemärikaasut pääsevät leviämään huonetiloihin. Myös lattialämmitys nopeuttaa veden haihtumista.

– Nämä hajuhaitat voi helposti välttää lisäämällä käyttämättömiin viemäripisteisiin pienen määrän vettä aika ajoin. Veden haihtumisen estämiseksi hajulukkoon ei kannata lisätä ruokaöljyä eikä muitakaan rasvoja. Ne aiheuttavat putkien tukkeutumista ja turhaa kuormitusta jäteveden puhdistuksessa, toimialapäällikkö Arvo Ylönen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä toteaa.

Puhdista lattiakaivo säännöllisesti

Toinen syy viemärihajuun voi olla hajulukossa olevat epäpuhtaudet. Ne aiheuttavat ongelmia erityisesti pesutilojen lattiakaivoissa, joihin kerääntyy pesuainejäämiä ja hiuksia.

– Lattiakaivot kannattaa pestä säännöllisesti. Normaalisti riittää kun nostaa lattiakaivon ritilän pois ja puhdistaa sen alla näkyvissä olevan pesän.

Ylösen mukaan kannattaa pyytää LVI-ammattilainen apuun, mikäli viemärit eivät vedä kunnolla tai hajua esiintyy normaalin käytön aikana pesualtaiden tai tiskipöydän viemäripisteissä. Nämäkin vesilukot saadaan toimimaan, mutta väärin tehtynä ne aiheuttavat merkittävän riskin vesivahingoille.